On se kyllä taas ihana aika vuodesta, kun erään tietyn kaupungin katukuva täyttyy aina niin ihanista Lost In Music -festivaalin mainoksista. Eli siis hämäristä: Lost?-ilmoituksista. Mainos on sinänsä inside-läppä, sillä siinä ei lue mitään muuta ja tuon yhden sanankin lukemisessa voi joillakin ilmetä ongelmia.
->Siispä marssin Epe's-levykauppaan ostamaan tikettejä. 40 euroa tuli laariinsa! Huh, noin paha hinta, koska ostin kahdelle keikalle liput. Eikä hinnassa vieläkään mitään ongelmaa olisi, sillä yksi keikkalippu sisältää aina noin kolme bändiä. Mutta entä jos ei halua nähdä niitä kaikkia? Voi voi. Sillä NannaK olisi tietenkin heti juoksemassa eturiviin Lapkoa katsomaan, mutta katsos, sieltähän löytyy vaikka mitä "mukavaa" samalla hinnalla - Aidenia ja Automatic Eyeta. Eli emostelua koko rahan hinnalla. Ne teinitytöt sitten taitavat viedä parhaat paikat. Ikäväkseni kun täytyy todeta, että ikärajaakin on laskettu (hän sanoi katkerasti).

Kyllä se kunnon vanhanaikainen karaoke-nappi on hieno keksintö stereoissa. Nappia painamalla saa yleensä laulannan pois - vaan ei aina.  Voisin antaakin tässä ajassa ja paikassa antaa napille uuden nimen: Paljastin. Sillä nappi paljastaa todellakin ylituotetut, moneen kertaan päällekkäin lauletut lättyset. Esimerkki: pistäpä koneeseen Britney Spearsin Blackout. Nappi pohjaan. Ja toosa säilyy lähes samanlaisena! Toisaalta, välillä on hauska bongailla oktaavia ylempää/alempaa laulettuja ääniä Paljastimen avulla - kuten Disco Ensemblen We Can Stop Whenever We Want: issa.
  < - Esimerkiksi Disco Ensemblen Magic Recoveries:ilta löytyy hienoja, eriäänisiä kappaleita - pääset kaikesta selville vain nappia painamalla!

Päivän pophelmi - Se löytyy melko yllättävästä paikasta, nimittäin The Mars Voltan Frances The Mute -levyseltä ja on nimeltään The Widow. Hieno veto bändiltä, joka unohtuu (tuollakin levyllä) ajoittain progeilemaan vartiksi jos toiseksi  - yhden kappaleen aikana.